Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit

26.3.2024

Krapu 13

 


Kyöpiksen palvelutalossa odotellaan pääsiäistä. Päiväsalissa askarrellaan monenlaista koristetta tuleviin juhliin. Hiljainen keskittyminen vallitsee pöytien ympärillä, syntyy värikkäitä munia, kransseja, sunmuita. Joukossa on yksi poikkeus, Änkyrä-Kaisa, joka on usein toiminut holtittomasti. Hän oli mm jouluaattona ajanut takaa joulupukin porovaljakkoa nauraen ja rähisten häiritsevästi. Änkyrä-Kaisan omasta mielestä hän oli vain vahvassa lääkehumalassa. Flunssalääkkeeseen sekoitetut ainekset olivat menneet hieman pieleen. Omasta mielestään hän ei kuulu palvelutaloon.  

Nyt tehtyjä koristeita aseteltiin kameran eteen, taaimmaiseksi Änkyrä-Kaisan risuista ja höyhenistä tekemä kimppu.

Pakoaan palvelutalosta miettiessään Änkyrä-Kaisa on jyrsinyt pitkät koukkuiset kyntensä aivan loppuun. Suunnitelma itää jo; avoimesta siivouskaapin ovesta hän on nähnyt sopivan ”luudan” karkumatkaansa varten.


Krapu on otsikko mukaan luettuna tasan 100 sanan teksti.

Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin. SusuPetal:in blogissa

Tämän viikon sanat: jyrsiä, pääsiäinen, kamera


2.4.2015

Kun tulee pääsiäinen.....

Kun tulee pääsiäinen, 
niin silloin alkaa kevät. 
Pienet kissat valkoisina 
pajuun kiipeilevät. 
Muutakin on kummaa; 
kukko helttapäinen 
munii munat koreat, 
kun on pääsiäinen. 

-Aale Tynni-  



Toivotan blogilukijoilleni
oikein hyvää,
aurinkoista
ja herkullista
Pääsiäisenaikaa!