Sanasta se alkoi.
Ensimmäinen Luovan kirjoittamisen kurssipäivä muutama
vuosi sitten.
Mutta mitä syntyy yhdestä sanasta?
Aikaa kirjoittamiseen 5 min.
Alku
tarinalleko vai peräti runo…
Paperille hahmottuu vaivoin kaksi lausetta. Tajunnanvirta ei aukene,
patoja ja esteitä on liikaa. Kaikki koulussa opitut kirjoittamisen säännöt
vartioivat tarkasti kirjoittajaa. Luulisi olevan helpottavaa kuulla, että ”kirjoita
vapaasti, älä välitä välimerkeistä, isoista kirjaimista, lauseen rakenteesta
vaan anna ajatuksen lentää”.
Sehän on kuin heittäisi vaatteet pois
keskellä väkijoukkoa....no, ei ihan mutta se tuntui kuitenkin siltä.
Tietysti voisi jatkaa kotona pöytälaatikkokirjoittamista.
Kukaan ei lue, kukaan ei tiedä runoista tai tarinoista mitään.
Siispä, kynnyksen yli ja rohkeasti pulpettiin, eihän siinä mitään menetä,
lopettaa voi heti jos siltä tuntuu.
Mutta voiko kirjoittamista opetella?
No kyllä voi!
Jos on tarve kirjoittamiseen, olkoon tyyli mikä tahansa
opiskelusta on hyötyä. Sen oivaltaa hyvin pian.
Vapaasti, ilman pidäkkeitä kirjoitettua tekstiä ei tarvitse näyttää kenellekään. Sen on tarkoitus olla raaka-ainetta josta lopullinen teksti hioutuu.
Hiomista riittää ja välillä tuntuu, että valmista ei tule.
Lopulta on päästettävä irti, annettava kyyhkyn lentää.
Ryhmässä palautetta saa ja voi antaa.
Se on suola. Siitä tulee jano.
Kirjoittamisen tarve kasvaa.
Kirjoittamisesta tulee säännöllisempää.
Harjoittelulla pääsee vähitellen kirjoittamisen esteistä eroon
tai ainakin oppii väistämään pahimpia.
Jumitilanteita tulee aina, kokeneillekin.
Se tieto helpottaa.
Useat tekstit ovat lähteneet sysäyksestä, kuten kuvasta,
musiikista, esineestä ja niin kuin alkuun kirjoitin yhdestä sanasta.
Ja kun alkuun pääsee
jatko onkin jo helpompaa.
Ja näin kävi tällä kertaa.
Kirjoitin tätä blogitekstiäni mökillä. Rannassa tolpan nokassa
kulutti aikaansa pitkään selkälokki.
Siitä syntyi tällainen teksti.
