Sivut

29.11.2021

Krapu 48

 

Tahmealukkojumi

Kirjoituskurssilla oli tarinan vuoro. Piti valita annetusta luettelosta ominaisuus, keksiä henkilö ja saada vielä syntymään tekstille teema.  Valitsin ominaisuudeksi oikuttelija. Johonkin asti tarina eteni mutta sitten alkoi olla tahmeaa. Pitkät tarinat, novellit, kertomukset eivät synny minulta kovin helposti. Ei sitten auttanut mikään. Taas kerran kynä pyöri tyhjää kädessä. Luovuuden tuulet puhaltelivat jossain muualla. Harmillista. Tyhjää paperia en kuitenkaan halunnut palauttaa, joten tein ohjaajan antaman ohjeen mukaan.

Riko mieluummin tehtävänanto kuin kirjoitusintosi! 

Siispä:

Ei syntynyt tarinaa

ei lausetta järkevää,

tuli vain tylsiä virkkeitä

ei ajatusta kärkevää.


Jätän asian hautumaan

otan kiinni juonen päästä

etsin sanat kadonneet

kirjoitan sitten vaikka säästä.


Tämä on sadan sanan teksti otsikko mukaan lukien. Tämän viikon sanat antoi SusuPetal


Viikon sanat: vuoro, taas, harmitella

 

21.11.2021

Krapu 47

 

Isosisko on koko iltapäivän valmistautunut iltamenoa varten. Vaativa maku vie aikaa. Kokeillessaan jo kolmatta huulipunaa huuliinsa hän yrittää saada sängyssä löhöilevään pikkusiskoonsa eloa.

- Vietettäis hauska ilta, siellä on paljon kavereita. 

- Ei kiinnosta sun tylsät kaverit.

- Lähtisit nyt mukaan. Saat lainata mun puseroa.

- Ei se mahdu mulle.

- No voisit hieman….

- …juuri niin, laihduttaa!

Neljäs huulipuna kokeiluun. Isosisko muikistelee huuliaan peilin edessä. Pikkusisko saa toisinaan rankkaa huomauttelua painostaan.

- En minä sitä tarkoittanut vaan, voisit hankkia itsellesi uusia kivoja vaatteita

- No, en kuitenkaan tule!

Ovi läimähtää kiinni kovaa ja pikkusisko tömistelee alakertaan. Huulipuikko vaihtuu kynsilakkapulloon.


Tämä on sadan sanan teksti otsikko mukaan lukien. Sanat antoi SusuPetal


Tämän viikon sanat: vaativa, tylsä, rankka


15.11.2021

Krapu 46

 

Sumu

Harmaa seinä sakenee, lähestyy ja pian olen keskellä tiheää sumua. On rauhallinen hetki. Maisema pehmenee, ääriviivat pehmenevät. Taivas katoaa harmaaseen eivätkä auringon säteet läpäise paksua seinämää. Sumu tiivistyy pieniksi vesihelmiksi silmäripsiin. Kostea ilma tarttuu vaatteisiin. Tunnen polulta jokaisen kuopan, mutkan ja kiven. Silti kaikki näyttää erilaiselta. Kaikki turha on pois, vain muutama yksityiskohta on näkyvissä.  Koivun valkoinen runko kajastaa sumuverhon takaa, hieman aavemaisesti. Mielikuvituskin herää! Hämähäkin kutomaan pyydykseen varvikossa polun vieressä on kerääntynyt sumupisaroita. Metsän takaa kuuluu vaimeita ääniä. Joku hakkaa vasaralla, jossain haukkuu koira, pian se saa napakan käskyn olla hiljaa.

Vähitellen sumu hälvenee ja maisema palaa kohdalleen.


Tämä on sadan sanat teksti otsikko mukaan lukien.

Tämän viikon sanat antoi SusuPetal


Sanat: rauhallinen, ripset , käskeä

7.11.2021

Krapu 45

 

Hiljaisina veljekset pakkaavat reppujaan. Sanoja ei tarvita, he tietävät mitä tekevät. Kun kaikki on valmista he poistuvat talosta hiljaa ja suuntaavat läheiseen metsään. Kapea ja vaarallinen polku mutkittelee sakean puuston läpi. Hetken kuluttua he saapuvat rakentamalleen pienelle majalle. He mahtuvat sisälle juuri ja juuri. Keskellä majaa on pieni pöytä ja kaksi tuolia. Oviaukkoa peittää vanha filtti. Veljekset istuvat pöydän ääreen ja tyhjentävät reppujensa sisältöä pöydälle. Kaikki on pian valmiina ja voidaan aloittaa. 

Silloin kuuluu lähestyvien askelien ääniä. Veljekset jähmettyvät kuuntelemaan, mikä  heidän salaisuuttaan uhkaa. 

Oviaukkoon ilmestyvät äidin kasvot.

- Pojat syömään, ja tuokaapa se isän korttipakka samaan paikkaan mistä otittekin.



Tämä on sadan sanan teksti. Sanat antoi SusuPetal


Tämän. viikon sanat: vaarallinen, salainen, veljekset