Sivut

11.4.2024

Krapu 15

 




Kasvuvaraa

Lapsena ei ollut juuri koskaan sopivan kokoisia vaatteita. Kasvuvaraa oli reilusti. Kumisaappaat pari numeroa liian isot ja housuissa myös oli kasvuvaraa. Vyötärö ulottui lähelle kainaloita ja lahkeissa leveät käänteet. Villapaidan hihat ulottuivat yli sormien. Kun vuoden mittaan pituutta tuli lisää niin housut olikin jo suhteellisen sopivat eikä villapaidan hihoja tarvinnut kääntää kuin kerran. Kumisaappaatkin lakkasivat lonksumasta liian isoina.

Tuli aika, kun kasvuvara vaatteissa loppui, saappaat puristivat varpaita, housunlahkeet lepattivat nilkkojen yläpuolella. Villapaita oli kulunut puhki. Koulun kevätjuhlissa vanha mekko kiristi ja helman jatkotaitos näkyi ikävästi. Ehkäpä tilaa oli otettu sivusaumoistakin.

Ennen paikattu vaate hävetti, tänä päivänä se on trendi.


Krapu on otsikko mukaan luettuna tasan 100 sanan teksti.

Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetal:in blogissa

Tämän viikon aihe on Kasvu


26.3.2024

Krapu 13

 


Kyöpiksen palvelutalossa odotellaan pääsiäistä. Päiväsalissa askarrellaan monenlaista koristetta tuleviin juhliin. Hiljainen keskittyminen vallitsee pöytien ympärillä, syntyy värikkäitä munia, kransseja, sunmuita. Joukossa on yksi poikkeus, Änkyrä-Kaisa, joka on usein toiminut holtittomasti. Hän oli mm jouluaattona ajanut takaa joulupukin porovaljakkoa nauraen ja rähisten häiritsevästi. Änkyrä-Kaisan omasta mielestä hän oli vain vahvassa lääkehumalassa. Flunssalääkkeeseen sekoitetut ainekset olivat menneet hieman pieleen. Omasta mielestään hän ei kuulu palvelutaloon.  

Nyt tehtyjä koristeita aseteltiin kameran eteen, taaimmaiseksi Änkyrä-Kaisan risuista ja höyhenistä tekemä kimppu.

Pakoaan palvelutalosta miettiessään Änkyrä-Kaisa on jyrsinyt pitkät koukkuiset kyntensä aivan loppuun. Suunnitelma itää jo; avoimesta siivouskaapin ovesta hän on nähnyt sopivan ”luudan” karkumatkaansa varten.


Krapu on otsikko mukaan luettuna tasan 100 sanan teksti.

Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin. SusuPetal:in blogissa

Tämän viikon sanat: jyrsiä, pääsiäinen, kamera


18.3.2024

Krapu 12

 


Pihapuu

talvi on kääntänyt kuuraisen kylkensä

haurastuneen lumen alta pilkistää mennyt kesä

puun juurella auringon sulattama pälvi

olet selviytynyt pitkästä kylmästä yöstä

paljaissa kyhmyisissä oksissa silmusi haukottelevat

imevät itseensä kevään ohutta seittiä

haaleaa valoa herääviin soluihisi

routainen maa vielä kantaa talvea

pidättelee juuriesi herkkää unta

mutta kuoresi alla kuiskit vuodenaikaa

menneitä päiviä vuosia tulevaa kesää

pian aurinko lämmittää tummaa runkoasi

eteläinen tuuli kuivattaa sammaloituneilta oksiltasi

jään painavan kalvon

nuorrut joka kevät

silmuista puhkeavat lehdet pukevat sinut hulmuavaan viittaan

peittävät kolhusi ja vinon ryhtisi

olet yhtä tuulen kanssa janoat sateen virkistävää aamua

annat auringon kuivattaa kosteat silmäsi

olet suoja 

olet varjo


Krapu on otsikko mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti.

Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin. SusuPetal:in blogissa

Tämän viikon aihe Kuva


24.1.2024

Krapu 4

 


Teijalla on syntymäpäivä. Onnitteluja satelee erilaisin kuvin ja tekstein. Koskaan ennen hän ei ole saanut näin suurta huomiota osakseen. Tämä on facebookin ansiota, johon hän oli liittynyt muutama kuukausi sitten. Ystäviä on lukuisia. Yllätyksenä 50 vuoden takainen koulukaveri, josta ei ole kuulunut sitten koulun loppumisen jälkeen. Mikä antoisa yhtenäisyys tämä onkaan, huokailee Teija nauttiessaan aamukahviaan. Riemastuneena hän vastailee faceystävilleen suurin kiitoksin ja hymiöin. Tyytyväisenä hän aloittaa päivän askareet.

Myöhään illalla Teija saa tekstiviestin ystävältä, joka kertoo, että Teijan facebook tili on kaapattu. Tunkeutuja kutsuu ystävät viettämään syntypäivää kylpylähotelliin viikonlopuksi   syntymäpäiväsankarin kustannuksella.

Teijan mielen täyttää raivo. Ihan kuin kotiin olisi murtauduttu.


Krapu on otsikko mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti.

Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin. SusuPetal:in blogissa

Tämän viikon sanat: riemastua, yhtenäisyys, raivo


13.12.2023

Krapu 50

 


Dip Dap didi didi Dip Dap

Kropan herättelyä joulun viettoon. Villasukat jalkaan ja pohkeet lämpimiksi. Radio auki.

Käännä nupit kaakkoon ja ravistele kroppaa hetki. Pyörähdä ympäri muutaman kerran, älä kaada kuusta. 

dip dap didi didi dip dap -hyräilyä.

Kierrä käsivartesi vyötäröllesi, keinuta taivuta, varmuuden vuoksi sohvan selkänojan yli.

di dap didi didi dip dap

Vie askeleet keittiöön, nappaa ohimennen olohuoneen pöydältä suklaakonvehti.

Taivutus eteenpäin, kurkistus uuniin. Nenä nappaa herkulliset tuoksut.

dip dap didi didi dip dap äänen avaus on tehty, joten lisää volyymiä hyräilyyn.

Hipsuttele takaisin olohuoneeseen, sytytä kynttilä ja rauhoitu.

Joulu tulee sellaisena kuin se tulee.

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!


Krapu on sadan sanan teksti otsikko mukaan lukien. Viikon sanat tai kuva ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa. Tämän viikon sanat: käsivarsi, nenä, pohje


19.11.2023

Krapu 47

 


Naisen huomasi jo kaukaa. Nainen soitti viulua Ruokakaupan edessä. Vaaleita hiuksia peitti värikäs, käsin neulottu verkko. Naisen olemus oli räiskyvä, iloinen. Lähimmin tarkastettuna kävi ilmi, että viulussa oli vain yksi kieli. Nainen soitti antaumuksella yhtä ja samaa nuottia. Jos joku pysähtyi ihmettelemään esitystä, nainen otti viulukotelosta setelin ja ojensi se hymyillen. Se kummastutti lisää. Yksimelodinen soitto jatkui, toiset kulkivat ohi, toiset pysähtyivät ja saivat setelin. Illalla nainen poistui tyhjä viulukotelo kainalossaan.

Seuraava päivänä samassa paikassa pakkilaatikon päällä istui nainen harmaassa, nukkavierussa takissaan. Vaaleat hiukset oli kiedottu myssyn sisään. Edessään naisella oli viulukotelo, jossa iltapäivän kalpeassa auringon paisteessa kimalteli muutama euro.

Krapu on otsikko mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti.

Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin. susuPetal:in blogissa

Tällä alkulauseena Naisen huomasi jo kaukaa.



8.11.2023

Krapu 45


 

Tästä piti tulla koti loppuelämäksi. Ylimmän kerroksen ikkunoista näkymä yli kaupungin merelle oli houkutteleva. Tartuin porkkanaan ja maksoin huikean käsirahan asunnosta. Ripeästi talo nousi harjakorkeuteen ja unelma näytti todelta. Sitten elämä keikahti epätoivoon pahemman kerran. Yhden yön aikana ilmestyi seinämaalaus. Minusta se näytti upealta mutta taidetta ymmärtämättömät rakennuttajat luulivat sitä homeeksi, keskeyttivät rakentamisen ja häipyivät rahoineen mukavuussaarille. Sinne meni minun ja monen muun unelmakotihaaveet. Sinne menivät vaivalla säästetyt rahat.

Myöhemmin eräs uutinen tuotti jonkinlaista lohtua. Tyynellä merellä tsunami oli pyyhkäissyt erään mukavuussaaren käytännöllisesti pois kartalta. Ei jäänyt puuta ei taloa ei mitään.

Mielessäni näin suuren määrän aalloilla kelluvia lionneita seteleitä.


Krapu on otsikko mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti.

Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin. SusuPetal:in blogissa

Tällä kertaa kuvahaaste.